Huomenta Ystävä.

Sopiiko että vaivaan Sinua pitkällä kertomuksella siitä kuinka minusta tuli minä?

Kirjoitan kolmatta kuukautta terapiamielessä elämänkertaani.

Painatan sen omakustanteena toukokuussa ja jaan ystäville ja sukulaisille ja muille joita jostain syystä kiinnostaa tapaus

Kokskenvesa ja tämän mielen vapaasti assosioivat liikkeet ja

kaikkivoipaisuusharhat.

Ja patoutuneet tunteet.

Kirjan nimeksi tullee : Johannes Krysostomos  (Kultasuu)

                       Sairas Kertomus

Ai niin.... ennen kuin alan life storyani niin vielä yks juttu:

Oon työllistyny tamperelaiseen vistintätoimistoon.

Sen pääkonttori on Iso-Britanniassa ja mä oon markkinointitiimin

vetäjän oikea käsi.

Koen olevani kypsä ja motivoitunut palaamaan toden teolla työelämään.

Mutta oravana pyörässä en aio juosta vaan säännöstelen työntekoa voinnin ja mielen mukaan. Raha ei ole ainoa työnteon motiivi - onneksi.

Ei kuuseen ettei katajaan...

No nyt alkaa saaga nimeltä Hannu Veli Petterin (23.10.1971) elon tähkät:

..................

Mieleni muistelevi, jotta:

"....Onhan siitä jo 36 vuotta kun merkonomikaverini Mikael Eerolan kanssa irtisanouduimme Mediakonsultit ky:stä Siilitiellä  ja perustimme Kruununhakaan mainostoimiston nimeltä More In Oy.

Olin silloin hallituksen puheenjohtaja ja tein käsin ja koneella mainoksia jotka toimitusjohtaja Mikael sai myytyä. Medioina olivat Taloustaito ja Finanssi-lehdet. Muita työntekijöitä ei ollut.

Silloisen urani huippu oli kun myyntijohtaja Sergei Pahomov Aeroflotilta osti nelivärimainokset molempiin edustamiimme lehtiin vuoden jokaiseen 12 numeroon. Mä suunnittelin mainokset aikatauluilla lentävällä lauseella:

"If You Fly a lot  -  Fly AEROFLOT."

Tienasin kykyihini nähden hieman liian suuret komissiot ja sotkeuduin seuraavassa vaiheessa hotellien baarien satiinisukkaisiin bella donniin...ja normaaleihin ruokajuomiin.

Kaksi vuotta oltuani yrittäjä ja nousukasmainen häirikkö (I.Goodman) palasin lakki kourassa henkistä krapulaa potien kiltisti Helsingin Yliopiston ikuisesti keskeneräisiin opintoihini...

Välttelin jumaluusopin luentoja, tenttejä ja opiskelijoita (joista puolet papinpoikia) ja suuntauduin antropologiaan, sosiologiaan, tilastotieteeseen sekä akateemiseen kirjoittamiseen suomeksi ja englanniksi. Piirtelelin myös talojen pohjapiirroksia ja unelmoin arkkitehdin urasta. Tein hanttihommia ja lypsin sukulaisiani...

Olin ontuvasti kävelevä esimerkki elinikäisen oppimisen autuudesta.

Päätin taas vaihtaa alaa ja atmosfääriä:

Vuodet 1995-1999 työskentelin Remake Oy:ssä timpurina ja muurarina oppisopimuksella. Veljeni omistama rakennusliike urakoi luksus-loma-asuntoja Kirkkonummen golf-kenttä Pikkalan alueella.

Opin paljon, nautin karskien rakentajien hersyvästä elämäntyylistä ja sain tyydyttävän korvauksen vapaa-ajan menettämisestä. Miinus verot ja maksut, joilla kerrytettiin tulevaa eläkettäni.

Olin pomon pikkubroidi eikä kukaan moittinut asennettani eikä vajavaisia nikkarintaitojani. Sirppi ja vasara.

Pisimmät raudoitus- ja valupäivät venyivät tuolloin naurettaviin 20 tuntiin.

Anssi-veljeni totesikin että hänen työntekijänsä vetävät tuplapalkkaa hänen yrittäjätuloonsa nähden.

Vuonna 1996 raksalomilla eksyin Stadin yössä ravintola Prunniin Kaivopihalla ja iskin silmäni söpöön maalaistyttöön.

Hän oli König-ravintolan kokki Heli Hassinen (alkujaan Kajaanin flikkoja) ja asian johdettua toiseen vietimme viikon sängyssä (leveys 120 cm) Helsingin Pengerkadulla) ja jutustelimme elämästä.

Yhdeksän kuukauden perästä, tammikuussa 1997 saimme esikoisemmme Sennin.

Olimme muuttaneet vauvauutisen saatuamme yhteen Vantaan Koivukylään ja elämä oli täynnä hymyilevää odotusta.

Kesällä 1997 menimme naimisiin Sappeen Hannulan talon syreenien ja likakaivon vieressä. Äiti-Marjatta vihki meidät tuimasti tappelemaan ja rajusti rakastamaan... samalla ohjeella vanhempiani oli vihkipappi evästänyt  elokuussa 1961 Hannulan pirtissä suuren sateen päivänä.

Rakkaus oli elämän kokoista.

Saimme toisen prinsessan huhtikuussa 1998. Saara oli myös kaunis kuin ihmisen mieli. Taas tyttö tuli ja iäisen jäinen sydämeni suli.

Muutimme Helsingin Pukinmäkeen ja teimme pesää toinen toistemme höyheniä putsaten ja sukien. Olin tuolloin rakennusmyyjä Oulunkylän K-Raudassa ja Heli-äiti raatoi Seutulan lentoaseman Äyriäisravintolassa.

Uniongelmat vaivasivat vauvojamme ja kaksi vuotta meni koko porukalla sumuisessa univelkavankeudessa.

Ja rahaakin oli aina tonni liian vähän.

Ilman molempien vanhempiemme tukea olisimme nähneet nälkää yömajojen edustoilla.

Sitten elämäni päätti jälleen muuttua. Tällä kertaa ritariperhosesta toukaksi ja siitä munaksi sikiöasennossa.

Masennuin vakavasti. Ja menetin työkykyni täydelleen.

Rintaan pisti, sukat haisi enkä pitänyt Jeesuksesta.

Nuori vaimoni yritti kannustaa ja tukea mutta kenkään ihminen ei syövereihini päässyt.

Vuoden depressio päättyi kun kaikki salamannopeasti kääntyi ympäri.

Mielialani, itsetuntoni ja luovuuteni räjähtivät värikkäinä taivaalle.

En tarvinnut enää unta, en kannustusta enkä tukea keltään.

Uskoin osaavani melkein mitä vaan.

Rahaa alkoi siunaantua taivaanrannan sinisistä hankkeistani kuin itsestään. Minua luototettiin ja oudosti luotettiin.

Lapsuudenystävät näkivät savuverhon läpi ja vainusivat vaaran. Moni vetäytyi yhteydestäni.

Mutta sainhan minä uusia sydänystäviä kymmeittäin joka päivä.

Liikuin yötä päivää pitkin Helsingin yrityksiä, yhdistyksiä, juottoloita, yökerhoja ja katuja.

Vuorokausirytmiä ei ollut lainkaan mutta tuoksuin oodekolongille ja pidin Jeesuksesta.

Tuo kesä 1998 ja taivaita hipova mielialahäiriöni murskautuivat harmaaksi pölyksi kun uuden yritykseni avajaisiin Konalassa tuli kuokkavieras Anssi-veljeni lisäksi ambulanssilla päivystävä psykiatri poliisivolkkarin tarjotessa turvaa ja turpaan.

Muistin ystävieni itkeneen kun konstaapelit taluttivat minut yhdistelmäpuvussa kelta-punaiseen ambulanssiin.

Oloni oli kuin Jeesuksella pitkäperjantaina.

Minäkin astuin alas Tuonelan koivikkoon mutta viivyin siellä kolmen päivän sijasta kaksi kuukautta. Gehennani nimi oli Hesperian psykiatrinen sairaala Töölössä.

Nyt viimeistään tajusin olevani mielenvikainen ja vieläpä melko kunnolla...

Menetin rytäkässä perheeni, rahani, työkykyni ja itsekunnioitukseni.

Tulevaisuudenuskolla ei tee mitään; se kyllä tulee vaikket siihen uskoisinkaan.

.............................. LOPPU - SLUT ----------------------

                          SUOMI - Filmi kiittää

mutta nyt olen varmasti kyllästyttänyt Sinua narsistisilla jorinoillani.

Kerrotko miten voit ja aineksina kirjaani voisit kertoa jonkun mukavan tai miksei ikävänkin muiston siitä kuinka meidän elämänlatumme kohtasivat elämän umpihangessa.

Kaunista tammikuun loppua koko läheistesi poppoolle!

toivoivottelee,

Hannu Salama II